Kohta on juhannus.
Viime vuonna tanssin liian isot maiharit jalassa ja kauluspaita päällä hohkaavan kokon ympärillä. Istuin heinikossa, join viiniä suoraan tonkasta. Uin alasti järvessä, ja muistan etten hävennyt, koska ihmiset ympärillä olivat hyviä. Luulin hetken rakastavani poikaa joka on ollut ystäväni vuosia. (Tulin järkiini myöhemmin, mutta se oli pelottava, pelottava hetki.) Hänen serkkunsa sanoivat pitävänsä minusta paljon, ja se oli ihanaa. Emme koskaan menneet kaljalle myöhemmin vaikka piti, hänen siskoaan kyllä näin.
Tuntuu kuin kaikki olisi tapahtunut eilen. Hyttyset söivät minut hengiltä ja aamulla heräsin sohvalta hirvittävään olooni. Kaikki olivat vielä aamullakin mukavia ja joimme skumppaa aamiaisella. Maanantaiaamuna lensin kotiin ja poika Eurooppaan.
Vuodet katoavat, enkä ole varma mitä teen tällä kertaa. Ehkä samaa, mutta paljon minusta riippumattomia asioita on muuttunut, enkä tiedä miltä se tuntuu.
Juhlapyhät ovat vaikeimpia kun on hukassa tai kun haluaisi olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kun on sanottavaa, sano