Toissapäivänä olin hetken aikaa hyvin vihainen siitä, ettei tasa-arvoinen avioliittoki mennyt läpi lakivaliokunnassa. Sitten olin pidemmän aikaa surullinen siitä, millaisessa maassa elän ja millaisten ihmisten kanssa. (Olen ollut surullinen tästä syystä monta kertaa aiemminkin.) Millaiset ihmiset täällä päättävät ja kenen asioista. Siitä, etteivät ihmiset tiedä mitä äänestävät kun äänestävät ketä äänestävät.
Ajattelin, että huomenna voisin hetken aikaa olla iloinen siitä, millaisten ihmisten keskellä elän. Olen osallistunut Helsinki Prideen nyt neljä kertaa, jokaisena kesänä jonka olen asunut Helsingissä. Huomenna on viides.
Pitäisi pyrkiä suurempiin asioihin. Pitäisi olla poliittisempi ja aktiivisempi ja enemmän äänessä ja valveilla
Tuntuu hyvältä tietää, että lopulta mun on pakko olla tässäkin asiassa voittajien puolella. Luultavasti se tapahtuu aiemmin kuin mikään muu mielestäni muutosta kaipaava asia, mutta ei silti tarpeeksi pian. On välillä haastavaa ja raskasta haluta muutoksia. Tässä asiassa olen aika tunteellinen. Ystäväpariskuntani puhuu paljon avioliitosta ja lapsista. (Se on pelottavaa, koska itse olen valovuosien päässä sellaisista asioista.) On häiritsevää, että sellaiset asiat ovat heille tahdosta huolimatta niin kaukana, kun ne voisivat olla niin lähellä.
(Elän muuten facebookkaverieni ja entisten lukiolaisteni luoman illuusion vankina. Luulin pitkään, että nämä asiat ovat nuorisolle itsestäänselvyyksiä. On käynyt ilmi, etteivät ne ole. Mitä hittoa.)
Eivätkö ne ole nuorisolle itsestäänselvyyksiä? Missä olet tavannut homoja vihaavaa nuorisoa? Olen tajunnut että kuulun ensimmäiseen sukupolveen, jolle homojen oikeudet ovat päivänselvä asia. Homofobiaa esiintyy lähinnä vanhemmissa sukupolvissa, ja kohtahan he ovat poissa äänestämästä. Ikäiseni homofoobikko on oletusarvoisesti jonkinlainen puolirikollinen spuge. (Veikkaan, että ensimmäinen sukupolvi, jolle eläinten oikeudet tulevat olemaan melkein päivänselvä asia, syntyy 40 vuoden kuluttua, about 20 vuotta ensimmäisten synteettisten eläintuotteiden tultua myyntiin. We'll see in 60 years.)
VastaaPoistaSuomessa on jotain outoa. En tiedä mitä se on. Joku lukko. En pysty kuvittelemaan, että missään muussa Pohjoismaassa näin alkeellisen selvä homma ei menisi heittämällä läpi. Olisi surrealistista, jos homot eivät saisi Suomessa lupaa mennä naimisiin. Sellaista ei yksinkertaisesti voisi tapahtua missään muussa Tämän Luokan maassa.
Hyvin outoa. Käsittääkseni selvästi yli 50 prosenttia Suomen kansasta haluaa lakialoitteen menevän läpi. Jos se ei mene läpi, niin mitä kansaa kansanedustajat edustavat?
Terv. Huolestunut kansalainen.
Kuulumme varmasti ensimmäiseen sukupolveen, jossa homojen oikeudet ovat selkeälle enemmistölle täysin päivänselvä asia. On totta, että suoranaista homofobiaa esiintyy lähinnä muissa ikäluokissa kuin omassamme, ja se on tulevaisuuden kannalta huojentava asia. En tunne henkilökohtaisesti ainuttakaan asiaan varsinaisesti vihamielisesti suhtautuvaa nuorta yksilöä (uskon silti, että heitäkin on), mutta useita sellaisia, jotka eivät syystä tai toisesta esimerkiksi kannata adoptio-oikeutta. Olen kuullut aika monta kertaa tämän "Mulla ei ole mitään homoja vastaan, mutta miksi niiden pitäisi päästä naimisiin tai saada adoptoida lapsia." Hmmmm. Miksi? Ja miksi ei?
PoistaNiinpä niin. Kaikissa muissa Pohjoismaissahan homma onkin jo mennyt läpi. Mielenkiintoista on, että näin on jopa Iso-Britanniassa ja muutamissa muissa maissa joiden kuvittelisi vasta seuraavan Suomea tällaisessa asiassa.
Kansanedustajamme eivät edusta kansaa, koska kansa ei äänestä. Äänestysprosenttimme on naurettavan alhainen verrattuna siihen, millaisissa lukemissa se pyöri vuosikymmenien ajan, eikä kukaan oikein tunnu tietävän miksi tai mitä sille voisi tehdä. Lisäksi on tietenkin ymmärrettävä, että monet äänestävistä eivät todellisuudessa edes tiedä ketä äänestävät. Kokoomus on suosittu koska kansa äänestää mielikuvaa ja sitä, millaiseksi (menestyneeksi) itse haluaisi tulla, ei suinkaan sitä mikä ajaisi heidän todellista asemaansa.
Tänään ainakin SDP:n Antti Rinne otti kantaa syksyiseen päätöksentekoon liittyen ja vakuutti, että jokainen SDP:n edustaja tulee olemaan äänestyksessä paikalla ja hän toivoo näiden myös kunnioittavan puolueen yleistä linjausta kannattaa aloitetta. Odotan jännityksellä tuleeko Stubb tekemään samanlaisen linjauksen, koska se voisi olla ratkaisevaa.
Haluan uskoa, että aloite hyväksytään eduskunnassa syksyllä ja tämä typeryys loppuu. Tällaisesta ei enää pitäisi joutua taistelemaan tällaisessa maassa tänä aikana.
Terv. Toinen huolestunut kansalainen
Jos ajattelee että homoille eivät jostain syystä kuulu samat ihmisoikeudet kuin heteroille, niin siinä tapauksessahan henkilöllä selvästi on jotain "homoja vastaan".
PoistaEhkä ärsyttävintä tässä on että kyse todella on näin kyllästyttävän päivänselvästä asiasta. Koko kysymyksen pitäisi olla jo vanhentunut. Tässä ei pitäisi olla mitään keskusteltavaa. Olisi kiva saada tämä jo hoidettua ja siirtyä eteenpäin, koska muita keskusteluita on vielä helvetisti.
Alexander Stubbin naama on uhkaavan toljottava, jänteikäs ja hampaikas. Tässä ei tietenkään sinällään varsinaisesti ole mitään vikaa. ("Tietenkään sinällään varsinaisesti". Vau.)
Niinpä, siinähän se hauskuus piileekin.
PoistaOlen samaa mieltä, ja toivonkin että syksyllä tämä viimein loppuu. Sitten voitaisiin vaihteeksi puhua jostain muusta, uusista tärkeistä asioista.
Kaiken järjen mukaan tämän pitäisi loppua syksyllä. (En tosin luota päättäjiemme kykyyn ajatella järjellä, koska se tuntuu tuottavan heille paljon ongelmia.)
En pidä Alexander Stubbista, mutta tässä asiassa on vähän yritettävä luottaa häneen. Se on hankalaa, juuri koska hänen naamansa on toljottava, jänteikäs ja hampaikas. En tiedä miksi se tuntuu herättävän niin monissa yksilöissä positiivisia tunteita. Stubbhan on Suomen suosituimpia poliitikkoja. Se on aika naurettavaa, koska hän ei missään mielessä edusta enemmistöä, mutta vetää puoleensa niitä, jotka tahtoisivat olla kuten hän. Jälleen kerran en tiedä miksi.
Ihailtavaa että onnistuit käyttämään kaikkia noita sanoja samassa lauseessa. Vau.
Aina kun näen Alexander Stubbin, ajattelen automaattisesti sitä tosiasiaa että hän oli koulukiusaaja. En voi olla ajattelematta, että hänen nykyinen asemansa liittyy vahvasti niihin synnynnäisiin tekijöihin, jotka aikoinaan tekivät hänestä koulukiusaajan. En pysty uskomaan että hän olisi ratkaisevasti muuttunut. Varmaan tämä on epäreilua. Tai sitten olen oikeassa.
PoistaEn tiennyt että Stubb on ollut koulukiusaaja. Tai ehkä tiesin, mutten muistanut. Se ei siis tietääkseni ole saastuttanut ajatuksiani hänestä, mutta uskon että monilla poliitikoilla on vastaavanlaisia synnynnäisiä ominaisuuksia joiden avulla heidän on helpompi saada ihmiset ajattelemaan kuten he. Tietynlaista alistavaa hyökkäävyyttä. Kaikilla sitä ei ole, uskon että on olemassa aidosti hyväntahtoisia poliitikkoja, jotka tahtovat henkilökohtaisen vallan ja hyödyn sijaan nimenomaan antaa äänen kansalle ja muutokselle. Harmittavaa että kansa on moninpaikoin niin typerää ja välinpitämätöntä.
PoistaEn kuitenkaan usko, että Alexander Stubb on yksi näistä hyväntahtoisista.