Mulla on käsittämätön tarve olla olematta mukava tyttö. Tuntuu hyvältä kun joku sanoo, että olen hirveä ja julma ja täysin käsittämätön ihminen. Etten osaa asettua muiden asemaan. Etten kunnioita muita ihmisiä tai heidän mielipiteitään (miksi pitäisi kun ne ovat huonoja ja typeriä). Että "niin osaathan sä käyttäytyä jos haluat".
Luulen, että tämä on kaikki iso vale. Luulen, että olen pohjimmiltani mukava ja mitäänsanomaton ja pelokas. Olen sisältä se 16-vuotias, joka alkoi pelätä itseään, ja joka ei vuotta aiemmin osannut sanoa terapiatädille mikä mättää, koska se tekisi asioista vaikeita.
15-vuotias minä ei ollut mukava, vaan itsekäs ja ajattelematon. Olin sellainen, joka käskee parasta ystäväänsä tappamaan itsensä jos se helpottaa. Jos se vinkuminen ja säälin kerjääminen sitten loppuu. Olin hajalla ja pelokas ja pakenin, enkä koskaan korjaantunut. Sitten kun musta tuli mukava ja helposti lähestyttävä, aloin olla olematta. En oikeasti muista missä järjestyksessä nämä vuodet liikkuivat.
En tiedä. Tämä on ehkä kaikki valetta, mutta tahtoisin olla onnellinen.
Kaksi vuotta sitten seisoin kaupunginteatterin katsomossa ja lauloin nuoruustangoa ja itkin. Ajattelin silloin olevani.
Mukavat tytöt ovat tylsiä. Parhaita ovat ihmiset, jotka ovat oikeasti mukavia mutta peittävät sen viihdyttävällä tavalla.
VastaaPoistaTämä on ilahduttavaa. En oikein tiedä mitä itse olen, mutta toivottavasti olen edes etäisesti viihdyttävä. Tunnun elävän jonkinlaisessa tyhjiössä, jossa koen jatkuvaa tarvetta tarkastella ja analysoida persoonaani. Tämän blogin perustaminen oli ehkä huono idea, koska olen tehnyt siitä paikan jonne voin vuodattaa omaa riittämättömyydentunnettani, enkä tiedä onko se hyväksi minulle tai järin järkevää luettavaa kellekään.
PoistaMuutamat ensivaikutelmaltaan kyyniset ja ihmisvihaiset ystäväni ovat sisältä rohkaisevimpia ja upeimpia joita olen koskaan tavannut. Heillä on vahva käsitys maailmasta ja moraalista ja heidän kanssaan olen käynyt parhaat keskusteluni. Kaiketi he siis ovat myös oikeasti mukavia. Olisi hyvä olla enemmän heidän kaltaisensa.