Ydinkatastrofivoimala

Tänään olen tehnyt muutaman päätelmän:

1a. Olen ollut käytännössä luku- ja kirjoitustaidoton keväällä 2013.
1b. Olen ollut täysin kritiikitön omia kirjoituksiani kohtaan puhtaaksikirjoitusprosessini aikana tammi-helmikuussa 2014.
(Luin juuri, että Lipponen junaili viimeisellä hallituskaudellaan viiden uuden ydinvoimalan rakentamisen. Hmm.)

2. Kaisan ikkunoihin lasketaan toisinaan verhot, jotta opiskelijat (ja mukaopiskelijat kuten minä) eivät kuluttaisi penkkejä turhaan tuijottelemalla ulos. Noin 4 minuuttia sitten verhot laskettiin ja useampi henkilö jätti lähes välittömästi paikkansa. Itse aloin kirjoittaa tätä.

Tämän päätelmän tein jo aiemmin:
3. Suomalaiset eivät osaa pitää salaisuuksia.

Palattaisiinko myöhemmin asiaan

Ensimmäinen askel paskasta työstä irrottautumisessa on opiskelupaikan hankkiminen.

Luin tänään viisi tuntia. Se ei oikeastaan riitä, ja on mahdottoman epätyydyttävä määrä. Huomisen vähimmäistavoitteeni on kuusi.

Olen sairastanut (tai en tiedä voiko sanoa sairastanut, ehkä olen pikemminkin kärsinyt) trikotillomaniaa yli kymmenen vuotta. En jaksa puhua siitä nyt, mutta oon tehnyt uusia aluevaltauksia ja pelkään näyttäväni kesän alkuun mennessä kaljurotalta.

Olen luultavasti hemmoteltu ja kaiketi jollain tavalla etuoikeutettu, mikä on joko hauskaa tai naurettavaa.
Oikeasti tää johtuu vain siitä, että isäni haluaisi, että musta tulee jotain.
(Mielellään asianajaja tai tuomari tai lääkäri tai lisää tähän haluamasi hieno ammatti jossa tienaa hyvin )

Tammikuun alussa humalainen mies juna-asemalla sanoi mulle, että mulla ei ole intohimoa ja on vitun naurettavaa kutsua poliittisen historian opiskelua unelmaksi tai tulevaisuudeksi. Se söi samalla pitsaa niin, että pelkäsin sen leukojen loksahtavan paikaltaan.
Se sanoi: "Vedä piriä ja elä vähän."

En ole toistaiseksi tehnyt kumpaakaan.