Jos joku moottoriin silpoutuu

Kun olin viime viikolla kotona käymässä, serkku kysyi saunassa mitä musta sitten tulee, kun aikanaan sieltä yliopistosta valmistun.

En tiedä, hups.

Tajusin olevani yksi niistä tyhjänpäiväisistä haihattelijoista, joilla on hirveä kiire elämässä eteenpäin, muttei mitään hajua minne. Oho.

Tää on aika surullista, koska maailmassa on hirveä määrä asioista joita en halua tehdä. En esimerkiksi halua olla poromies, kampaaja tai vessanpöntönvalaja, vaikka viimeisin kyllä voisi olla aika jännä. 

Humalainen mies oli oikeassa, mun pitää miettiä näitä unelmiani. Mulla oli joskus paljon monta useita. 

Ps. Mulle tulee hur-rurista mieleen vanha ja epävakaa hieromasauva.

Palattaisiinko myöhemmin asiaan

Ensimmäinen askel paskasta työstä irrottautumisessa on opiskelupaikan hankkiminen.

Luin tänään viisi tuntia. Se ei oikeastaan riitä, ja on mahdottoman epätyydyttävä määrä. Huomisen vähimmäistavoitteeni on kuusi.

Olen sairastanut (tai en tiedä voiko sanoa sairastanut, ehkä olen pikemminkin kärsinyt) trikotillomaniaa yli kymmenen vuotta. En jaksa puhua siitä nyt, mutta oon tehnyt uusia aluevaltauksia ja pelkään näyttäväni kesän alkuun mennessä kaljurotalta.

Olen luultavasti hemmoteltu ja kaiketi jollain tavalla etuoikeutettu, mikä on joko hauskaa tai naurettavaa.
Oikeasti tää johtuu vain siitä, että isäni haluaisi, että musta tulee jotain.
(Mielellään asianajaja tai tuomari tai lääkäri tai lisää tähän haluamasi hieno ammatti jossa tienaa hyvin )

Tammikuun alussa humalainen mies juna-asemalla sanoi mulle, että mulla ei ole intohimoa ja on vitun naurettavaa kutsua poliittisen historian opiskelua unelmaksi tai tulevaisuudeksi. Se söi samalla pitsaa niin, että pelkäsin sen leukojen loksahtavan paikaltaan.
Se sanoi: "Vedä piriä ja elä vähän."

En ole toistaiseksi tehnyt kumpaakaan.