Lähtemisiä

Istuin eilen mökin ikkunan takana tärisevä koira sylissäni ja järvi löi harmaana rantaan. Se oli kesäni ensimmäinen ukkosmyrsky. Satoi vettä vaakasuoraan ja puut taipuivat. Isäni kertoi jäniksenpojan pyrkineen liiteriin sateelta ja tuulelta turvaan. Jylinä laantui kun istuimme äitini kanssa saunan lauteilla viimeistä kertaa tälle kesälle.

Palaan tänään Helsinkiin. Siellä odottaa työt ja ihmiset ja tukala pussitettu asunto. Olen pakannut laukkuni (en kaikkia, koska tietokoneeni on vielä pöydällä) ja ne makaavat avoimina lattialla.
Pitäisi mennä lääkäriin atopian takia. Ihoni rapisee paikoitellen pois ja jättää minut varmaan lopulta paljaaksi. Flunssakaan ei ota loppuakseen, olen sairasteluun taipuvainen enkä pidä siitä.

Jännitys syksyä kohtaan kasvaa. En ole vuosiin jännittänyt mitään näin. Ei ole ollut mitään uutta ja vatsanpohjassa tuntuvaa. Ensin on kuitenkin liikaa töitä ja viikko Barcelonaa. Sekin jännittää, matka, mutta tuntuu mieluisalta samalla. Töistä mietin lähinnä miten jaksan, mutta ajatus lopettamisesta on kypsynyt ja taidan olla siihen valmis. Aion nauttia ilmaisesta sairaanhoidosta ja pienestä lisätienestistä lokakuun loppuun saakka jos kaikki sujuu hyvin. Sitten vapautan itseni. Se tuntuu varmasti hyvältä ja kummalta samaan aikaan, olen ollut tuolla kolme vuotta. Suurinta osaa ihmisistä en tule kaipaamaan, työtä tuskin lainkaan.

Tuntuu että välttelen asioita jotka pitäisi vain tehdä. Yritän lopettaa. Anteeksi. Tahdon olla parempi ihminen.