Tarkoitukseni ei ollut olla hiljaa, tarkoitukseni on ollut päivittäin kirjoittaa tänne jotain. Olen haudutellut ajatuksia ja ollut vähällä kirjoittaa, aloittanut ja lopettanut ja tyhjiä sivuja on tallentunut luonnoksina toteutuneiden kirjoitusten perään. Poistan niitä välillä, en tiedä miten onnistun aina luomaankaan. Noin viisi minuuttia eräänä yönä kuvittelin että otan tauon tästä kolmannesta elämästäni, mutta se oli typerä luulo, koska en kuitenkaan voisi.
Olen alkanut oivaltaa, ettei töiden lopettaminen ehkä ole fiksuin ajatus jonka olen koskaan saanut. Se on oikeastaan aika typerä ja lapsellinen ja naiivi. Kuvittelen että voin elää tekemättä töitä ilman että elintasoni notkahtaa merkittävästi. Tietenkin se notkahtaa ja tulen olemaan onneton ja ahdistunut kun tajuan etten voikaan tehdä kaikkea mitä haluan. En tietenkään ole tähänkään asti voinut tehdä kaikkea, mutta olen voinut lähteä yksille tai mennä ystävieni kanssa syömään tai ulos tai ostaa haluamani kirjat ja elokuvat jos on tuntunut siltä. En voi tehdä tällaisia asioita enää syyskuun jälkeen. Pitää budjetoida. Yritin sitä kerran 16-vuotiaana, mutta ei siitä tullut mitään. Sen jälkeen olen vain elänyt ja rahaa on ollut jos sitä on ollut. Olen paska henkilökohtaisessa suunnitelmataloudessa.
Siitä huolimatta aion lapsellisesti ja naiivisti lopettaa, koska en jaksa. Jos raahaan tämän paskamyllyn mukanani elämään jonka aloitan syksyllä, tulen olemaan yhtä onneton kuin olen ollut viimeiset pari vuotta. En jaksa olla onneton enää. Tämä on tällä hetkellä yksi niistä asioista joita mietin eniten. Toinen on mitä ihmettä elämässäni tapahtuu juuri nyt, ja kolmas miten sopeudun siihen mitä syksy tuo. (Neljäntenä mietin milloin jaksan siivota asuntoni. Tämä käy kohta sietämättömäksi, en halua olla täällä ja silti haluaisin nimenomaan olla ja nukkua kaiken aikaa. Ehkä pitäisi asua pienemmässä asunnossa, olisi vähemmän siivottavaa eikä paikkoja joihin paeta.)
Yritin eilen lukea tätä: Perusasioista Israel–Palestiina-konfliktista ja sen uutisoimisesta
Nukahdin kesken. Olin väsynyt. En syytä tekstiä. Nukuin ehkä kaksi tuntia, en ole varma. Heräämisen jälkeen valvoin vielä ehkä kolme ja kävin kumman puhelinkeskustelun ja pyörin sängyssäni. Tämän lukeminen olisi jotenkin todella tärkeää juuri nyt. Ehkä luen sen huomenna tai tänään kun palaan töistä. En tiedä. Olen luvannut itselleni että perehdyn tärkeisiin asioihin, koska ne ovat tärkeitä. Juuri nyt tapahtuu niin paljon kaikkialla muuallakin kuin täällä tai pääni sisällä.
Olen luvannut kohdata ihmisiä tällä viikolla. Vielä lisää. Olen niin läsnä ensimmäisessä elämässäni juuri nyt että se on melkein hämmentävää. En tiedä missä raja näiden välillä kulkee. Haluaisin olla kotona taas, siellä on helpompi olla irrallaan ja sekaisin. Siellä on mökkiranta ja vanhempieni makuuhuoneen kynnys ja kotiportaat ja kaikki mikä tekee elämästä todellista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kun on sanottavaa, sano