lauantai 15. maaliskuuta 2014

Aivo-omena

Kuvittelin 15-vuotiaana olevani jotenkin saatanan erikoinen ja upea ja traaginen. En ole varma pelastiko se minut, vai olisiko vain kannattanut ottaa pää ulos perseestä. Tuloksena olisi voinut olla hyvin erilaisia tapahtumakulkuja.
Mietin säälittävän paljon sitä, millainen olin ja mitä tein vuosia sitten. Ketä kiinnostaa? Miksi mua itseänikään kiinnostaa?

Tänään päätin, että voisin alkaa lähettelemään seksiviestejä humalaiselle Teuvo Hakkaraiselle. Saattaisin jopa saada kuvan hänen peniksestään! Se olisi unelmieni täyttymys.

Olen aika väsynyt siihen, millaisessa massa (tai ehkä maailmassa, koska en keksi montaa maata, jonka poliittinen tilanne tyydyttäisi minua) elän. Millaiset ihmiset äänestävät tuollaisia ihmisiä päättämään asioistaan?
Kekkosen pitäisi tulla ja sanoa, että turvat kiinni nyt.

Olisi silti hauskaa nähdä Hakkaraisen penis.

(Pohdin myös, ovatkohan aivoni edes rintojeni kokoiset. Miksi ajattelen tällaisia asioita? Huomenna aion asetella omenia ja perunoita sellaisella raivolla, että unohdan aivot ja sen, että olin joskus 15.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kun on sanottavaa, sano