Ihmisestä

Esimieheni kiteytti tänään aika kätevästi muutamaan lauseeseen kaiken, mitä ihmisten asenteissa vihaan.  Hän sanoi näin: ”Toikin nyt on vaan sellanen asia, jolle yksittäinen ihminen ei oikein voi mitään. Päättäjät täällä kaikesta päättää, niin kauan kuin joku tienaa jollakin, ei sille tehdä mitään, ja Amerikan rikkain prosentti voisi sormia napauttamalla korjata tämänkin asian.”

Anteeksi?

”Amerikan rikkain prosentti” on nyt ollut viimeisen vuoden ajan aika kova juttu meillä töissä, koska aina kun puhutaan jonkin yleismaailmallisen asian epäoikeudenmukaisuudesta, tulee pomolta vastaukseksi tämä ”Amerikan rikkain prosentti voisi rahoillaan korjata tämänkin.”
Kiinnostavaa musta on, että yksilöitähän ne ihmiset siellä rikkaimmassa prosentissakin on. Jos sinä saatanan epätiedostava paska et muka voi tehdä muutoksia omassa elämässäsi, niin miksi jonkun helvetin rikkaan ihmisen pitäisi tehdä muutos sun puolestasi?
Ja miten sä voit syyttää päättäjiä, kun et jumalauta edes äänestä!

Olin töiden jälkeen niin täynnä vihaa, etten voinut tulla kotiin. Hyppäsin bussista kolmoskakkosen-ratikkaan ja ajelin sillä ympyrää.
Kun tulin kolmannen kerran rautatieasemalle, olin rauhoittunut, mutta aika surullinen.
Hetken aikaa siellä ratikassa musta tuntui, että olin taas 16 ja vasta muuttanut Helsinkiin. Kaikki näytti aika upealta ja valoiselta ja aikuiselta.
Nyt kun istun tässä ruokapöytäni ääressä, en ole aikuinen. Tiedän, ettei pomoni ole paha ihminen, eikä kai edes tyhmä, tietämätön vain. Mutta jos se edes olisi tietämätön ihan hiljaa.