Olen toistaiseksi taas koonnut itseni. Kukaan ei ole vielä kuollut. Ehkei kukaan kuolekaan. En tiedä pelottaako enemmän että puhelin soi, vai ettei se soikaan.
Eilen päivällä kokemani kohtaamisen takia olisin halunnut kirjoittaa uhriutumisesta, ja siitä, kenen sana painaa. Se oli ennen, kuin itkin koko illan ja heräsin aamuun silmät punaisina. Luulen, että kirjoita siitä kunhan olen lakannut pelkäämästä puhelintani. Ehkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kun on sanottavaa, sano