en tiedä mitä sanoisin, mutta ainakin kiitos että muistutit minua tästä biisistä. tulee jotenkin tuttu olo tavasta, jolla puhut koirista ja pohjoisesta. nyt kaipaan molempia. vaikken koskaan pohjoisessa olekaan asunut. koirat olisivat alakerrassa. toivottavasti paranet pian. kummallista, että viime yönä, ennenkuin koskaan edes eksyin blogiisi, näin unta yskiväni keuhkojani irti keskellä lapin känkyräistä koivikkoa.
Mulla on syvä mutta hyvin epävakaa rakkaussuhde Sufjan Stevensiin ja etenkin tähän kappaleeseen. Koirat ja pohjoinen ovat tällä hetkellä melkein kaikki mitä päässäni liikkuu perheen (joka on melkein yhtä kuin pohjoinen ja koirat) ja oman vajanaisuuteni lisäksi. Olen onnellinen jos olet löytänyt niistä jotain omaasi, koska välillä tuntuu että vain oksennan turhuutta. Näin ei voi olla jos joku löytää niistä jotain hyvää ja tuttua. Aion tänään uhmata kohtaloa ja mennä ystäväni mökille saunomaan (,uimaan) ja juomaan olutta. Luultavasti tulen tästä vain sairaammaksi, mutten voi olla menemättä. En oikeastaan edes välitä vaikka tulisin sairaammaksi, koska tämän täytyy olla sen arvoista.
Mua hymyilyttää miten varmaan pitkälti kahta lukuunottamatta kaikki blogini lukijat ovat tulleet tänne Ollin (en tiedä pitäisikö sanoa Olli B:n vai olemmeko jo etunimivaiheessa) blogin kautta tai koska olen itse löytänyt heidän bloginsa sieltä. Olen kovin kiitollinen ja iloinen tästä. Kiitos kun sinäkin tulit mistä tulitkaan ja toivottavasti jäät.
en tiedä mitä sanoisin, mutta ainakin kiitos että muistutit minua tästä biisistä. tulee jotenkin tuttu olo tavasta, jolla puhut koirista ja pohjoisesta. nyt kaipaan molempia. vaikken koskaan pohjoisessa olekaan asunut. koirat olisivat alakerrassa. toivottavasti paranet pian. kummallista, että viime yönä, ennenkuin koskaan edes eksyin blogiisi, näin unta yskiväni keuhkojani irti keskellä lapin känkyräistä koivikkoa.
VastaaPoistaMulla on syvä mutta hyvin epävakaa rakkaussuhde Sufjan Stevensiin ja etenkin tähän kappaleeseen. Koirat ja pohjoinen ovat tällä hetkellä melkein kaikki mitä päässäni liikkuu perheen (joka on melkein yhtä kuin pohjoinen ja koirat) ja oman vajanaisuuteni lisäksi. Olen onnellinen jos olet löytänyt niistä jotain omaasi, koska välillä tuntuu että vain oksennan turhuutta. Näin ei voi olla jos joku löytää niistä jotain hyvää ja tuttua. Aion tänään uhmata kohtaloa ja mennä ystäväni mökille saunomaan (,uimaan) ja juomaan olutta. Luultavasti tulen tästä vain sairaammaksi, mutten voi olla menemättä. En oikeastaan edes välitä vaikka tulisin sairaammaksi, koska tämän täytyy olla sen arvoista.
PoistaMua hymyilyttää miten varmaan pitkälti kahta lukuunottamatta kaikki blogini lukijat ovat tulleet tänne Ollin (en tiedä pitäisikö sanoa Olli B:n vai olemmeko jo etunimivaiheessa) blogin kautta tai koska olen itse löytänyt heidän bloginsa sieltä. Olen kovin kiitollinen ja iloinen tästä. Kiitos kun sinäkin tulit mistä tulitkaan ja toivottavasti jäät.