Huputtavat kasvonsa ja asuntonsa

Lähdin tänään tuntia aiemmin töistä. Menetin rahaa, mutta sain paremman mielen. Tuntuu hyvältä, ettei tarvi palata viikkoihin. Tuntuisi aina paremmalta, jos ei tarvisi palata koskaan.
Ulkona oli aurinkoista ja lämmintä. Bussissa istui tyttö spaghettiolkaimisessa mekossa. Se oli hämmentävää. Noustessaan hän ei pukenut takkiaan ainakaan niin kauan, kun oli näköetäisyydelläni.

Muutama viikko sitten mulla oli koko ajan huono omatunto ja paha olla. Nyt olen taas tunkenut raskaita ajatuksia vähän kauemmas. En tiedä onko se oikein, koska kipu johtaisi ehkä lopulta tekoihin, eikä tämä tämmöinen johda mihinkään. Annan itselleni toistuvasti luvan olla huonompi ihminen, kuin potentiaalisesti voisin olla. Suurimman osan ajasta se ei tunnu oikein miltään.

Vanhempani tulevat ensi viikolla. He lentävät vapuksi Prahaa. Olisi hauska lentää heidän kanssaan, mutta sen sijaan aion olla humalassa ja luultavasti lakittaa itseni kuten viime vuonnakin. En vielä tiedä kenen kanssa, koska ihmiseni ovat hajallaan ja parisuhteituneet. Se on välillä hankalaa.

Loppuun ilahduttava vappu-aiheinen kuva! Viime vuonna seisoin Hakaniemen torin laidalla katselemassa marssijoita. Monet heistä olivat huvittavan totisia ja isäni nauroi anarkisteille. En muista nauroinko itse.