tiistai 15. huhtikuuta 2014

Olen tiistain sunnuntaifiilis

Olen alkanut huolestuttavasti pitää muutamista valmennuskurssi-ihmisistäni. Se oli ehkä odotettavissa, koska olen kaivannut tuoreita sosiaalisia ympyröitä jo pitkään. Menen monesti uusiin paikkoihin sillä mentaliteetilla, etten ainakaan aio olla kellekään mukava tai tehdä tuttavuutta, koska se on aikaavievää ja epäkäyännöllistä. Epäonnistun siinä nykyään mainittavan usein, ehkä koska vanhat asiat ja ihmiset ovat kyllästyttäviä.

Huolestuttavan tilanteestani tekee tämä: miltä tuntuu, jos he pääsevät sisään, ja itse en? En tiedä osaisinko/voisinko/haluaisinko/kestäisinkö nähdä heitä enää. En myöskään tiedä haluaisivatko he nähdä minua. Luulen, että olisin aika raskasta seuraa. Luulen, että heidän olemassaolonsa hieroisi suolaa haavoihin.

En halua joutua ajattelemaan tällaisia asioita.

Lauantain jälkeen en mene kuuteen viikkoon töihin. Se tuntuu sanoinkuvailemattoman hyvältä. Ehkä en osaakaan enää palata, tai ehkä työ tuntuu sen jälkeen hetken jopa järkeenkäyvältä. Epäilen molempia.

Tässä jännittävä fakta elämästäni:
 minun pitäisi nyt mennä ripustamaan sukkia kuivumaan.

Voisin yrittää kirjoittaa vähän harvemmin. Ehkä silloin jutuissani olisi parempia pointteja ja merkityksekkäämpi sisältö. Toisaalta ne kertoisivat edelleen minusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kun on sanottavaa, sano