Istun
sohvalla ja koira ulisee korvaani. En ymmärrä miten se voi makoilla niin, että
pää yltää olkapäälleni. Taidan olla oikeasti lyhyt.
Olen nyt viikonlopputöölöläinen. On hyvä joutua kohtamaan arkielämän realiteetteja, kuten millaista elämä olisi, jos omistaisin koiran. En pystyisi siihen nyt, tässä elämässäni joka on töitä ja kirjastoa ja satunnaista ystävien tapaamista ja ilmeisesti ihan liikaa tietokonetta.
Tuntuu oudolta, kun on seuraa. Tai kun joku nuolee ensin pallejaan ja sitten naamaasi.
Täällä on naurettavan ohuet seinät. Voin kuulla kaiken.
Jälkihuomautus lenkkihetken päätteeksi: Jos seuraavien kahden viikonlopun aikana näette Töölö-Kallio -akselilla punatukkaisen tytön, joka ei pysy farkkunsa perässä ja meinaa kompastua jalkoihinsa, se olen minä.
Olen nyt viikonlopputöölöläinen. On hyvä joutua kohtamaan arkielämän realiteetteja, kuten millaista elämä olisi, jos omistaisin koiran. En pystyisi siihen nyt, tässä elämässäni joka on töitä ja kirjastoa ja satunnaista ystävien tapaamista ja ilmeisesti ihan liikaa tietokonetta.
Tuntuu oudolta, kun on seuraa. Tai kun joku nuolee ensin pallejaan ja sitten naamaasi.
Täällä on naurettavan ohuet seinät. Voin kuulla kaiken.
Jälkihuomautus lenkkihetken päätteeksi: Jos seuraavien kahden viikonlopun aikana näette Töölö-Kallio -akselilla punatukkaisen tytön, joka ei pysy farkkunsa perässä ja meinaa kompastua jalkoihinsa, se olen minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kun on sanottavaa, sano