sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Kun yöstäni puuttui tunti

Eilen olin yhden yön verran surumielisellä tavalla hyvin onnellinen. En näe ihmisiäni tarpeeksi, enkä etenkään tutustu tarpeeksi uusiin. Eilen tutustuin ainakin kahteen. Toisen heistä olin tavannut aiemmin, mutten oikeastaan kiinnittänyt häneen huomiota silloin, koska hän on vain ystäväni pikkuveli. Viime yönä kiinnitin ehkä liikaakin, ja se teki minut poissaolevaksi. Ehdin silti kylpeä alasti kolmen muun ihmisen kanssa.

Mutta oikeasti en halunnut kirjoittaa kylpemisestä.

Poika oli varmasti älykäs, mutta naiivi ja jokseenkin ärsyttävä. Ylimielinen rikkinäisellä ja vähän itkettävällä tavalla. Moni ei ole, tällä hetkellä tunnun yhdistävän tämän ominaisuuden kahteen ihmiseen.
En sano, että tunsin häntä kohtaan sielunveljeyttä, koska se olisi hulluutta, mutta jotain tunsin kuitenkin. Olisin hirveästi halunnut ymmärtää, häntäkin.

Luulen, että hän oli pettynyt seuraamme, koska muutamista kiihkeistä keskusteluista huolimatta olimme enimmäkseen vain hyvin humalassa ja lauloimme mukana jokaisen kappaleen. Minusta tuntui, että minä olin pettymys, vaikka ei pitäisi olla odotuksia, eihän?
Hän ei laulanut, ilmeisesti koska emme kuunnelleet jazzia.

Jostain syystä en osaa kirjoittaa itseäni ylös juuri nyt tai oikein koskaan. Halusin vain sanoa, että olen hämmentynyt. Toivon, että vihainen kasvissyöjäpoika lakkaa olemasta niin vihainen ja turhautunut. Hän sanoi odottavansa eeppistä rakkautta. Ehkä sellaista on.

Ps. Kehittelen pakonomaisesti salaliittoteorioita. Mussa ei ole mitään järkeä.

12 kommenttia:

  1. Hengasitko meitsin kanssa yöllä vai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hetken melkein luulin. Mutta en kuitenkaan.
      Olet tietenkin toinen ihminen, jota pidän rikkinäisenä, mutta sehän on selvää sanomattakin.

      Poista
    2. Haluan tietää lisää siitä toisesta.

      Poista
    3. En ole aivan varma mitä kaikkea voin tai osaan sanoa, mutta
      hän oli 19, ilmeisesti vasta valmistunut tai edelleen opiskelija. Ehdoton, minkä on varmasti osittain oppinut veljeltään. Monet muut tuntuivat pitävän häntä puhtaasti ärsyttävänä, lapsellisena ja naurettavan ylimielisenä, mutta oikeasti hän taisi olla aika hajalla. Haluaisin tietää miksi, mutten tiedä. Hän puhui asiasta hyvin lyhyin ja hiljaisin lausein, eikä selittänyt niitä. Muissa keskusteluissa hän puhui kovaan ääneen ja äärimmäisen provosoivasti. Ehkä hänen ei olisi tarvinnut, jos keskustelukumppanimme olisivat olleet toisenlaisia, mutta se voi myös olla vain tapa.

      Haluaisin tietää mitä hän oikein siltä illalta odotti, koska selvästi se jäi saavuttamatta. Itse en odottaisi näiltä ihmisiltä juuri mitään.

      Poista
    4. Millä alueilla hän oli ehdoton?

      Millä tavalla hän provosoi?

      En tiedä miksi olen kiinnostunut.

      Poista
    5. Käsittääkseni mielipiteistään yleisesti. Kasvissyönnistään eritoten, mutta toisaalta myös esimerkiksi siitä, millaista kuvitteli elämän olevan. Hänen oli ilmeisen vaikea myöntää, ettei tiedä jostain asiasta tarpeeksi voidakseen väitellä siitä vakuuttavasti. Sama ongelma kyllä tuntuu kulkevan tässä kyseisessä porukassa muutenkin.

      Olemalla jatkuvasti kaikesta eri mieltä vaikka olisi oikeasti ajatellut aivan samoin? Ihmisillä on kuulemma tapana tehdä näin?

      On aika luonnollista olla kiinnostunut. En tietenkään tunne sinua, tai oikeastaan tätä poikaakaan josta puhun, mutta samankaltaisuuksien lisäksi teissä on uskoakseni aika merkittäviä eroja.

      Poista
    6. "Samankaltaisuuksien lisäksi teissä on uskoakseni aika merkittäviä eroja."

      Tell me more!

      (Tämä saattaa jatkua ikuisesti.)

      Poista
    7. (Ei se mitään, tämä on hauskaa)

      Muutamissa tilanteissa, joissa kyse oli lähinnä itsensä nolaamisesta ja antautumisesta (istut lattialla ilman housuja ja laulat silmät kiinni Juice Leskistä, tai tanssit kuin hullu vaikka se näyttää tyhmältä) poika oli lähinnä ylenkatsova ja ikävä. Olen ymmärtänyt, ettet sä ole sellainen, vaan pikemminkin heittäytyjä.

      Lisäksi hänellä oli tapana toistuvasti kuittailla ihmisille heidän valinnoistaan, vaikka ne eivät mitenkään olleet hänen asiansa tai edes sisältäneet moraalista ongelmaa.
      Hän ikäänkuin tuomitsi, vaikka oli selvästi itse tehnyt samankaltaisia päätöksiä päättäessään humaltua kanssamme.

      Monet asiat voi pistää vain sen piikkiin, että hän oli selvästi kypsymättömämpi kuin sinä, ainakin mitä tulee argumentointiin ja itseilmaisuun. Luulen, että monet hyvät jutut ovat vielä kiinni jossain sisällä, eikä hän oikein tiedä miten niitä kanavoisi, joten kaikki purkautuu yleisenä vittumaisuutena.

      Eilen mietin näinkö pojassa enemmän kuin hänessä todella olikaan, koska vedin toistuvia viivoja siihen, mitä olen sulta lukenut. Ehkä hän ei ollutkaan kaikkea.
      Tänään olen taas sitä mieltä, että ehkä hän kuitenkin oli.

      Poista
    8. Kiehtovaa! Haluaisin tämän huonomman versioni yhteystiedot, niin sitten voisin tavata hänet ja kouluttaa hänet olemaan paremmin minä.

      Mitkä olivat hänen argumenttinsa kasvissyönnille?

      Poista
    9. Pahoin pelkään, että joudut odottamaan kunnes kohtalo ajaa teidät yhteen. Ystäväni ei varmaan arvostaisi, jos jakaisin hänen veljensä henkilöllisyyttä ja yhteystietoja epämääräisessä blogissani.

      Muistutan tässä vaiheessa, että silloin kun minulla olisi ollut mahdollisuus kiinnittää huomiota hänen argumentaatioonsa, olin vahvassa absinttihumalassa ja mieleni jossain muualla.
      Kun keskustelin hänen kanssa kasvissyönnistä alkuillasta, minä puhuin ja hän väitti vastaan, kunnes lopulta kertoi olevansa samaa mieltä.
      Kaiketi argumentit joita hän myöhemmin illalla käytti keskustellessaan aiheesta muiden kanssa lipuivat eettisyydessä, kärsimyksessä ja epäekologisuudessa, mutta en todellakaan voi varmasti sanoa.

      Poista
    10. Joo, en todellakaan haluaisi törmätä huonompaan versiooni. Olen jo valmiiksi epäonnistunut versio itsestäni. Siinä riittää työtä.

      Poista
    11. En ole aivan varma mitä haluaisin sanoa tähän.
      Luulen kuitenkin, että susta tulee vielä onnistunut itsesi.

      Poista

Kun on sanottavaa, sano