Toissapäivänä olin hetken aikaa hyvin vihainen siitä, ettei tasa-arvoinen avioliittoki mennyt läpi lakivaliokunnassa. Sitten olin pidemmän aikaa surullinen siitä, millaisessa maassa elän ja millaisten ihmisten kanssa. (Olen ollut surullinen tästä syystä monta kertaa aiemminkin.) Millaiset ihmiset täällä päättävät ja kenen asioista. Siitä, etteivät ihmiset tiedä mitä äänestävät kun äänestävät ketä äänestävät.
Ajattelin, että huomenna voisin hetken aikaa olla iloinen siitä, millaisten ihmisten keskellä elän. Olen osallistunut Helsinki Prideen nyt neljä kertaa, jokaisena kesänä jonka olen asunut Helsingissä. Huomenna on viides.
Pitäisi pyrkiä suurempiin asioihin. Pitäisi olla poliittisempi ja aktiivisempi ja enemmän äänessä ja valveilla
Tuntuu hyvältä tietää, että lopulta mun on pakko olla tässäkin asiassa voittajien puolella. Luultavasti se tapahtuu aiemmin kuin mikään muu mielestäni muutosta kaipaava asia, mutta ei silti tarpeeksi pian. On välillä haastavaa ja raskasta haluta muutoksia. Tässä asiassa olen aika tunteellinen. Ystäväpariskuntani puhuu paljon avioliitosta ja lapsista. (Se on pelottavaa, koska itse olen valovuosien päässä sellaisista asioista.) On häiritsevää, että sellaiset asiat ovat heille tahdosta huolimatta niin kaukana, kun ne voisivat olla niin lähellä.
(Elän muuten facebookkaverieni ja entisten lukiolaisteni luoman illuusion vankina. Luulin pitkään, että nämä asiat ovat nuorisolle itsestäänselvyyksiä. On käynyt ilmi, etteivät ne ole. Mitä hittoa.)
perjantai 27. kesäkuuta 2014
maanantai 23. kesäkuuta 2014
Jos olisin maissihiutale (kylpyammeessa)
Jos tänään olisi ollut eilinen olisin ehkä voinut kiivetä Paloheinän mäelle tai ryömiä sillan alle, vaikken tiedä missä on Paloheinä. En oikeasti tiedä olisinko, mutta olisin ainakin harkinnut.
Usein tuntuu, etten ole tarpeeksi erilainen ollakseni mielenkiintoinen, enkä tarpeeksi samanlainen ollakseni vain siedettävä. Olen siis kaiketi jotain siitä väliltä, ja se on hieman harmillista, vaikken missään nimessä tahtoisi olla vain siedettävä.
Kaiketi siksi koin lauantaiaamuna viideltä hetkellisiä rakkaudentunteita mieheen josta ei pitäisi edes puhua. Hajotan itseni jos joku ystäväni joskus lukee typeriä ajatuksiani. Mutta miehestä olin mielenkiintoinen. Olin upea. Olin sekä nainen, että ihminen, ja se jos jokin on jännittävää. Olen usein vain jompaakumpaa. Eikä haittaa että hän oli humalassa puhuessaan, koska minäkin olin, ja kävin silloin enemmän järkeen kuin aamulla tai juuri koskaan. Olen yrittänyt selittää tätä ihmisille ja he luulevat, että tahdon hajottaa jotain. En halua hajottaa mitään, en tietenkään, silloin hajottaisi vain itsensä.
En tiedä olisinko onnistunut olemaan mäellä ihminen tai omituinen tai siedettävä tai mitään. Olisinko onnistunut olemaan. Muutun typeräksi ja rasitan itseäni kun en tiedä miten ollaan. Siksi on ehkä hyvä, etten olisi voinut tulla. Että piti miettiä juhannusyötä ja puheitani ja muiden puheita ja mennä aikaisin nukkumaan.
No, kuitenkin, olen nyt tässä.
Usein tuntuu, etten ole tarpeeksi erilainen ollakseni mielenkiintoinen, enkä tarpeeksi samanlainen ollakseni vain siedettävä. Olen siis kaiketi jotain siitä väliltä, ja se on hieman harmillista, vaikken missään nimessä tahtoisi olla vain siedettävä.
Kaiketi siksi koin lauantaiaamuna viideltä hetkellisiä rakkaudentunteita mieheen josta ei pitäisi edes puhua. Hajotan itseni jos joku ystäväni joskus lukee typeriä ajatuksiani. Mutta miehestä olin mielenkiintoinen. Olin upea. Olin sekä nainen, että ihminen, ja se jos jokin on jännittävää. Olen usein vain jompaakumpaa. Eikä haittaa että hän oli humalassa puhuessaan, koska minäkin olin, ja kävin silloin enemmän järkeen kuin aamulla tai juuri koskaan. Olen yrittänyt selittää tätä ihmisille ja he luulevat, että tahdon hajottaa jotain. En halua hajottaa mitään, en tietenkään, silloin hajottaisi vain itsensä.
En tiedä olisinko onnistunut olemaan mäellä ihminen tai omituinen tai siedettävä tai mitään. Olisinko onnistunut olemaan. Muutun typeräksi ja rasitan itseäni kun en tiedä miten ollaan. Siksi on ehkä hyvä, etten olisi voinut tulla. Että piti miettiä juhannusyötä ja puheitani ja muiden puheita ja mennä aikaisin nukkumaan.
No, kuitenkin, olen nyt tässä.
sunnuntai 22. kesäkuuta 2014
En tukehtunut
Tulin juuri kotiin ja täällä on hämärää.
Humalluin juhannuksenani ystäväni kanssa jota hetken viime vuonna luulin rakastavani. Oli hyvä olla poissa kaupungista, ja pidän hänen perheestään ja heidän ystävistään paljon. Heidän kotonaan tuntuu, että hekin pitävät minusta ja olen hyvä, oikea ja totta. Olen tervetullut.
Tapasin paljon viime vuonna tapaamiani ihmisiä ja ensimmäistä kertaa ystäväni vanhimman veljen. Kun ystäväni kiipesi yläkertaan nukkumaan, minä jäin ja viideltä aamulla puhuin perheestäni, elämästä ja vallankumouksesta. Olin omituisessa humalaisessa melankoliassa, ja ystäväni veli itki kun puhuin. Kukaan ei ole koskaan ennen itkenyt kun puhun. Hän sanoi, että olen upea, eikä hänen veljensä arvosta sitä tarpeeksi ja että hänen veljensä on aika mulkku jätkä, mistä olen jokseenkin samaa mieltä, vaikka pidänkin hänestä kovasti. Mies (en usko, että voin sanoa poika enää, vaikka mieskin tuntuu hassulta) puhui oravanpyörästä ja asuntolainasta, minä pimeästä möykystäni, ja siitä, etten oikeastaan pidä itsestäni kovinkaan paljon. Annoin taas hirvittävän kuvan perheestäni, ainakin tuntuu siltä.
Tuntuu että hän ymmärsi ja aamulla se vähän hävetti minua. Hävetti että puhuin ja hän itki ja piti kättään olkapäälläni, ja että hänen avovaimonsa oli nukkumassa. Hävetti että olisin halunnut hänen katsovan minua ja olisin halunnut että humallumme uudestaan ja voisimme puhua.
Tämä oli hyvä viikonloppu. En noussut humalassani niihin sfääreihin joihin yleensä nousen, vaan taisin olla aikalailla todellinen. Haluan, että joku toinenkin joskus itkee puhuessani ihan vain siksi, että ajattelee minun olevan oikeassa ja samaistuu siihen. En tiedä tapaanko ystäväni veljeä enää koskaan, enkä tiedä mitä hän ajattelee minusta, mutta haluaisin. Molempia.
Nyt kaikkien ihmisten jälkeen tuntuu yksinäiseltä olla tässä.
Humalluin juhannuksenani ystäväni kanssa jota hetken viime vuonna luulin rakastavani. Oli hyvä olla poissa kaupungista, ja pidän hänen perheestään ja heidän ystävistään paljon. Heidän kotonaan tuntuu, että hekin pitävät minusta ja olen hyvä, oikea ja totta. Olen tervetullut.
Tapasin paljon viime vuonna tapaamiani ihmisiä ja ensimmäistä kertaa ystäväni vanhimman veljen. Kun ystäväni kiipesi yläkertaan nukkumaan, minä jäin ja viideltä aamulla puhuin perheestäni, elämästä ja vallankumouksesta. Olin omituisessa humalaisessa melankoliassa, ja ystäväni veli itki kun puhuin. Kukaan ei ole koskaan ennen itkenyt kun puhun. Hän sanoi, että olen upea, eikä hänen veljensä arvosta sitä tarpeeksi ja että hänen veljensä on aika mulkku jätkä, mistä olen jokseenkin samaa mieltä, vaikka pidänkin hänestä kovasti. Mies (en usko, että voin sanoa poika enää, vaikka mieskin tuntuu hassulta) puhui oravanpyörästä ja asuntolainasta, minä pimeästä möykystäni, ja siitä, etten oikeastaan pidä itsestäni kovinkaan paljon. Annoin taas hirvittävän kuvan perheestäni, ainakin tuntuu siltä.
Tuntuu että hän ymmärsi ja aamulla se vähän hävetti minua. Hävetti että puhuin ja hän itki ja piti kättään olkapäälläni, ja että hänen avovaimonsa oli nukkumassa. Hävetti että olisin halunnut hänen katsovan minua ja olisin halunnut että humallumme uudestaan ja voisimme puhua.
Tämä oli hyvä viikonloppu. En noussut humalassani niihin sfääreihin joihin yleensä nousen, vaan taisin olla aikalailla todellinen. Haluan, että joku toinenkin joskus itkee puhuessani ihan vain siksi, että ajattelee minun olevan oikeassa ja samaistuu siihen. En tiedä tapaanko ystäväni veljeä enää koskaan, enkä tiedä mitä hän ajattelee minusta, mutta haluaisin. Molempia.
Nyt kaikkien ihmisten jälkeen tuntuu yksinäiseltä olla tässä.
keskiviikko 18. kesäkuuta 2014
Ajattelin sinua
Mietin myös pitäisikö kirjoittaa oikeista asioista ja olla kantaaottava ja älykäs. Olenko mahdollisesti antanut käsityksen, että olen sellainen ihminen ja joskus tämä blogi alkaa käydä järkeen. En nimittäin usko, että niin käy. En myöskään tiedä mitä minut oikeasti tuntevat ihmiset ajattelisivat tästä, tai olisiko sillä väliä.
tiistai 17. kesäkuuta 2014
Kun on, tällainen päivä
Heräsin neljältä. Katsoin lastauslaiturilla kuinka satoi räntää. Palelin bussipysäkillä. Nukuin töiden jälkeen kolme tuntia sohvalla kuin kuumeinen. Tilillä oli 10 euroa rahaa. Äitini soitti ennen kuin ehdin tarttua puhelimeen. Puhuimme sääskistä ja lautojen taaplaamisesta. Peruin kaljatapaamisen, koska ei siitä olisi tullut mitään. Kaipaan kotiin, mutta kohta on heinäkuu ja lähden.
Tääkin tiistai on kyllä vähän murekepäivä.
Tääkin tiistai on kyllä vähän murekepäivä.
sunnuntai 15. kesäkuuta 2014
Johannes Kastaja ja muita tarinoita
Kohta on juhannus.
Viime vuonna tanssin liian isot maiharit jalassa ja kauluspaita päällä hohkaavan kokon ympärillä. Istuin heinikossa, join viiniä suoraan tonkasta. Uin alasti järvessä, ja muistan etten hävennyt, koska ihmiset ympärillä olivat hyviä. Luulin hetken rakastavani poikaa joka on ollut ystäväni vuosia. (Tulin järkiini myöhemmin, mutta se oli pelottava, pelottava hetki.) Hänen serkkunsa sanoivat pitävänsä minusta paljon, ja se oli ihanaa. Emme koskaan menneet kaljalle myöhemmin vaikka piti, hänen siskoaan kyllä näin.
Tuntuu kuin kaikki olisi tapahtunut eilen. Hyttyset söivät minut hengiltä ja aamulla heräsin sohvalta hirvittävään olooni. Kaikki olivat vielä aamullakin mukavia ja joimme skumppaa aamiaisella. Maanantaiaamuna lensin kotiin ja poika Eurooppaan.
Vuodet katoavat, enkä ole varma mitä teen tällä kertaa. Ehkä samaa, mutta paljon minusta riippumattomia asioita on muuttunut, enkä tiedä miltä se tuntuu.
Juhlapyhät ovat vaikeimpia kun on hukassa tai kun haluaisi olla.
Viime vuonna tanssin liian isot maiharit jalassa ja kauluspaita päällä hohkaavan kokon ympärillä. Istuin heinikossa, join viiniä suoraan tonkasta. Uin alasti järvessä, ja muistan etten hävennyt, koska ihmiset ympärillä olivat hyviä. Luulin hetken rakastavani poikaa joka on ollut ystäväni vuosia. (Tulin järkiini myöhemmin, mutta se oli pelottava, pelottava hetki.) Hänen serkkunsa sanoivat pitävänsä minusta paljon, ja se oli ihanaa. Emme koskaan menneet kaljalle myöhemmin vaikka piti, hänen siskoaan kyllä näin.
Tuntuu kuin kaikki olisi tapahtunut eilen. Hyttyset söivät minut hengiltä ja aamulla heräsin sohvalta hirvittävään olooni. Kaikki olivat vielä aamullakin mukavia ja joimme skumppaa aamiaisella. Maanantaiaamuna lensin kotiin ja poika Eurooppaan.
Vuodet katoavat, enkä ole varma mitä teen tällä kertaa. Ehkä samaa, mutta paljon minusta riippumattomia asioita on muuttunut, enkä tiedä miltä se tuntuu.
Juhlapyhät ovat vaikeimpia kun on hukassa tai kun haluaisi olla.
perjantai 13. kesäkuuta 2014
"Mukava kundi haluaa palkintoseksiä normaalista käytöksestä"
Nyt-liitteessä oli kolumni Elliot Rodgerista.
Välillä mietin, että mitä helvettiä maailma.
En tiedä onko mukavuus normaalia käytöstä, tai onko mikään, mutta palkintoseksin odottaminen yhtään mistään on naurettavaa. Luoja. En ole vielä toistaiseksi kokenut (enkä koskaan tahdo kokea) velvollisuudekseni harrastaa seksiä jonkun kanssa vain siksi, että he kohtelivat minua tietyllä tavalla. Joskus sitä on kyllä odotettu. Olen saanut kuulla olevani frigidi, lesbo, rasisti ja ruma huora, koska en ole halunnut seksiä miehen kanssa, joka on ah niin ystävällisesti saapunut keskustelemaan kanssani.
En tiedä. Tämä on yksi niistä asioista, jotka ärsyttävät mua paljon. Tämä on yksi syy (monien muiden ohella, eikä varmasti tärkein) siihen, että juon kaljani mieluummin Kalliossa kuin keskustassa.
En usko, että seksittömyys tekee kenestäkään joukkosurmaajaa, enkä ainakaan usko, että siitä voi syyttää seksistä kieltäytyneitä naisia.
Pidän Maria Petterssonista.
En tiedä onko mukavuus normaalia käytöstä, tai onko mikään, mutta palkintoseksin odottaminen yhtään mistään on naurettavaa. Luoja. En ole vielä toistaiseksi kokenut (enkä koskaan tahdo kokea) velvollisuudekseni harrastaa seksiä jonkun kanssa vain siksi, että he kohtelivat minua tietyllä tavalla. Joskus sitä on kyllä odotettu. Olen saanut kuulla olevani frigidi, lesbo, rasisti ja ruma huora, koska en ole halunnut seksiä miehen kanssa, joka on ah niin ystävällisesti saapunut keskustelemaan kanssani.
En tiedä. Tämä on yksi niistä asioista, jotka ärsyttävät mua paljon. Tämä on yksi syy (monien muiden ohella, eikä varmasti tärkein) siihen, että juon kaljani mieluummin Kalliossa kuin keskustassa.
En usko, että seksittömyys tekee kenestäkään joukkosurmaajaa, enkä ainakaan usko, että siitä voi syyttää seksistä kieltäytyneitä naisia.
Pidän Maria Petterssonista.
keskiviikko 11. kesäkuuta 2014
Making misery so proud
Musta on tullut tunteellinen kasvissyöntini suhteen. Intohimoinen. Vähän vihainen. Surullinen. Tiedän aika tarkasti mistä tämä johtuu, mutta se on omituista ja läheisistäni varmasti todella raivostuttavaa.
Olin monta vuotta hiljaa koko asiasta. Välttelin kuittailua sanomalla, ettei kyse ole ideologiasta. Tietenkin kyse on ideologiasta, vaikka toki tilannettani helpottanee se, etten ole koskaan erityisesti nauttinut lihasta. Tänä keväänä olen ensimmäistä kertaa miettinyt vakavasti vegaaniksi ryhtymistä, ja tuntuu pahalta kun tiedän, etten taida pystyä siihen. Koska nautin muista asioista, ja itsehillintäni on olematonta.
Tulen perheestä jossa harrastetaan intohimoisesti metsästystä. Koen että se on parempi ratkaisu, kuin että vanhempani kuluttaisivat päivittäin tuhottomasti tehotuotettua lihaa. Valitettavasti he kuluttavat jonkin verran myös sitä. Muistan kun lapsena pihallamme oli syksyisin iso kasa hirven päitä. Ehkä siksi lopetin lihansyönnin. Autotallimme katosta roikkuu lihakoukkuja.
On hauskaa miten suvussamme minun elämäntapaani siedetään. Isäni puhuu asiasta naureskellen ja yli kymmenen vuoden jälkeen tarjoaa edelleen pihviä kun menen kotiin. Mulla on ihan hyvä perhe.
Haluaisin olla tämän suhteen rationaalinen. Haluaisin, että argumenttini olisivat kirkkaita sen jälkeenkin kun olen juonut liian monta olutta. Jostain syystä päädyn näihin keskusteluihin useimmiten juuri silloin. Ehkä koska olen silloin kärkkäimmilläni ja rehellisimmilläni. Muuten olen vain vähän jäinen ja inhottava ja olevinani hauskalla tavalla vittumainen, vaikka oikeasti olen aika tylsä. Mun pitäisi työstää tätä itsekritiikkiäni hieman.
En ole varma miksi kirjoitan tätä, koska musta ei ole sellaiseen järjelliseen kasvissyönnin puolesta kampanjointiin täällä. Tuntuu, etten oikein nykyään osaa tuottaa pitkiä tekstejä, vaikka olen kyllä ainakin humalassa ilmeisen hyvä vuodattamaan itseäni puolituntemattomille ihmisille.
Toivon että jonain päivänä on maailma, joka ei ole näin sekaisin.
Ehkä on kuitenkin parempi, että jauhan tätä täällä, enkä ystävilleni. He ovat luultavasti kuulleet sanottavani jo muutamaan kertaan.
Ananas on epähedelmä.
Olin monta vuotta hiljaa koko asiasta. Välttelin kuittailua sanomalla, ettei kyse ole ideologiasta. Tietenkin kyse on ideologiasta, vaikka toki tilannettani helpottanee se, etten ole koskaan erityisesti nauttinut lihasta. Tänä keväänä olen ensimmäistä kertaa miettinyt vakavasti vegaaniksi ryhtymistä, ja tuntuu pahalta kun tiedän, etten taida pystyä siihen. Koska nautin muista asioista, ja itsehillintäni on olematonta.
Tulen perheestä jossa harrastetaan intohimoisesti metsästystä. Koen että se on parempi ratkaisu, kuin että vanhempani kuluttaisivat päivittäin tuhottomasti tehotuotettua lihaa. Valitettavasti he kuluttavat jonkin verran myös sitä. Muistan kun lapsena pihallamme oli syksyisin iso kasa hirven päitä. Ehkä siksi lopetin lihansyönnin. Autotallimme katosta roikkuu lihakoukkuja.
On hauskaa miten suvussamme minun elämäntapaani siedetään. Isäni puhuu asiasta naureskellen ja yli kymmenen vuoden jälkeen tarjoaa edelleen pihviä kun menen kotiin. Mulla on ihan hyvä perhe.
Haluaisin olla tämän suhteen rationaalinen. Haluaisin, että argumenttini olisivat kirkkaita sen jälkeenkin kun olen juonut liian monta olutta. Jostain syystä päädyn näihin keskusteluihin useimmiten juuri silloin. Ehkä koska olen silloin kärkkäimmilläni ja rehellisimmilläni. Muuten olen vain vähän jäinen ja inhottava ja olevinani hauskalla tavalla vittumainen, vaikka oikeasti olen aika tylsä. Mun pitäisi työstää tätä itsekritiikkiäni hieman.
En ole varma miksi kirjoitan tätä, koska musta ei ole sellaiseen järjelliseen kasvissyönnin puolesta kampanjointiin täällä. Tuntuu, etten oikein nykyään osaa tuottaa pitkiä tekstejä, vaikka olen kyllä ainakin humalassa ilmeisen hyvä vuodattamaan itseäni puolituntemattomille ihmisille.
Toivon että jonain päivänä on maailma, joka ei ole näin sekaisin.
Ehkä on kuitenkin parempi, että jauhan tätä täällä, enkä ystävilleni. He ovat luultavasti kuulleet sanottavani jo muutamaan kertaan.
Ananas on epähedelmä.
lauantai 7. kesäkuuta 2014
She was left behind, and sour
Seisoin tänään työkaverieni seurana tupakkapaikalla ja puhuimme eläinten vaistoista ja älykkyydestä. En ole aivan varma miten päädyimme tähän, mutta keskustelu päättyi suunnilleen näin:
Minä: Ihminen on typerin eläin, jota maa päällään kantaa.
Työkaveri toiselle: Mariahan puhuu niinku olis ite joku yli-ihminen.
Toinen ei vastaa, varmaan koska tunnemme paremmin. Ehkä hän ajattelee, että olen yli-ihminen?
Minä: Ehkä.
Työkaveri: Luulossa on hyvä elää.
Minä: Niinpä.
En sanonut, että häneen verrattuna olen ainakin nero ja ylivertainen, tai että jos hän viettäisi puoliksikaan yhtä paljon aikaa miettien kaikkea järkyttävää mitä maailmassa tapahtuu, kuin minä, hänkin tuntisi joskus olevansa parempi kuin muut ihmiset. En myöskään sanonut, että olen noin 80% elämästäni tuntenut olevani kaikin puolin vähäisempi kuin muut, joten on varmaan aivan terveellistä tuntea edes kerran pientä omanarvontuntoa.
tiistai 3. kesäkuuta 2014
Tänään aloitan elämäni
Tähän päivään päättyi viiden kuukauden yrittäminen, ja nyt tuntuu vähän kuolemalta. Olen kuitenkin vielä toistaiseksi elossa. Jos en illan aikana hajoa paloihin.
maanantai 2. kesäkuuta 2014
Voin olla valetta, tai en
Mulla on käsittämätön tarve olla olematta mukava tyttö. Tuntuu hyvältä kun joku sanoo, että olen hirveä ja julma ja täysin käsittämätön ihminen. Etten osaa asettua muiden asemaan. Etten kunnioita muita ihmisiä tai heidän mielipiteitään (miksi pitäisi kun ne ovat huonoja ja typeriä). Että "niin osaathan sä käyttäytyä jos haluat".
Luulen, että tämä on kaikki iso vale. Luulen, että olen pohjimmiltani mukava ja mitäänsanomaton ja pelokas. Olen sisältä se 16-vuotias, joka alkoi pelätä itseään, ja joka ei vuotta aiemmin osannut sanoa terapiatädille mikä mättää, koska se tekisi asioista vaikeita.
15-vuotias minä ei ollut mukava, vaan itsekäs ja ajattelematon. Olin sellainen, joka käskee parasta ystäväänsä tappamaan itsensä jos se helpottaa. Jos se vinkuminen ja säälin kerjääminen sitten loppuu. Olin hajalla ja pelokas ja pakenin, enkä koskaan korjaantunut. Sitten kun musta tuli mukava ja helposti lähestyttävä, aloin olla olematta. En oikeasti muista missä järjestyksessä nämä vuodet liikkuivat.
En tiedä. Tämä on ehkä kaikki valetta, mutta tahtoisin olla onnellinen.
Kaksi vuotta sitten seisoin kaupunginteatterin katsomossa ja lauloin nuoruustangoa ja itkin. Ajattelin silloin olevani.
Luulen, että tämä on kaikki iso vale. Luulen, että olen pohjimmiltani mukava ja mitäänsanomaton ja pelokas. Olen sisältä se 16-vuotias, joka alkoi pelätä itseään, ja joka ei vuotta aiemmin osannut sanoa terapiatädille mikä mättää, koska se tekisi asioista vaikeita.
15-vuotias minä ei ollut mukava, vaan itsekäs ja ajattelematon. Olin sellainen, joka käskee parasta ystäväänsä tappamaan itsensä jos se helpottaa. Jos se vinkuminen ja säälin kerjääminen sitten loppuu. Olin hajalla ja pelokas ja pakenin, enkä koskaan korjaantunut. Sitten kun musta tuli mukava ja helposti lähestyttävä, aloin olla olematta. En oikeasti muista missä järjestyksessä nämä vuodet liikkuivat.
En tiedä. Tämä on ehkä kaikki valetta, mutta tahtoisin olla onnellinen.
Kaksi vuotta sitten seisoin kaupunginteatterin katsomossa ja lauloin nuoruustangoa ja itkin. Ajattelin silloin olevani.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)