Kun ei kulje ajatus tai henki

Välillä mun on vaikea olla, käyttäytyä niin kuin ihmisen pitäis. 

Välillä mun on vaikea ymmärtää mikä piirtää elämän rajat, mun rajat, mitä mä teen ja kuka mua ohjaa. Tuntuu etten mä itse ainakaan.

Vappuhumala ei pidä ja tehdyt päätökset on käytännössä roskaa. Ei voi päättää ettei ihastu toiseen. Ei ehkä rakastu. 

Musta tuntuu että tänä vuonna mä ehkä olin / olen rakastunut. 

Mä en halua piirtää rajojani mieheen joka ei kaipaa mua, tai mieheen ylipäätään tai toiseen ihmiseen. Pitää olla omat rajat, oma ihmisensä. Mut aika vitusti sattuu tajuta, ettei se toinen kaipaa. Kuka sitten. 

Tämä kirjoitus kertoo epäterveistä ihmissuhteistani

En kadu juhannustani; se oli pitkä, pehmeä ja loppua kohti kuumuutta hohkava. Elin tunnekuohujani, en täysin samoja kuin vuonna 2014, enkä itsehäpeäkseni asti — eräät sortuivat molempiin —, mutta olin silti tunteva ja hengittävä ja aika onnellinen. Juhannusyönä kokolta tultaessa noukin yhden kahdesta ruusupensaan laidalta ja istutin terassille juomaan vettä kuin lapsen. Toisenkin kanssa olin sivistynyt ja siitä tunnen ylpeyttä, vaikka välillä tapahtui pieniä lipsahduksia jotka heti melkein harmittivat, mutta hänelle lipsahduksia olivat olleet asiat jotka merkitsivät elämässäni vähän liikaa. En tiedä miten sellaisissa asioissa voi lipsua. Odotin monta päivää että tapahtuisi jotain mikä tuntuisi todelliselta, mutta mitään ei lopulta tapahtunut, ja se onkin parempi niin. Kaipaan tapahtumia vain koska kaipaan jotain muuta, ja tiedän kyllä ketä vaikken jostain syystä voi saada häntä tai ketään muutakaan. 

Miksihän omiaan on niin vaikea löytää ja pitää?

Tämä kirjoitus ei kerro epäterveistä ihmissuhteistani

Tää kuukausi on kulunut ihan kyselemättä. On ollut hyviä hetkiä huonoja hetkiä. Jokin aika sitten olisin voinut olla serotoniinista tyhjiin imetty möykky, onneton ja lopussa, mutten sitten kuitenkaan ollut vaikka ajatus kulkikin heikosti.  Oon levännyt melkein huomaamatta, vaikka edellisten kurssien jälkeen tuli uusia, ja tentitkin on vielä tekemättä. Tähän aikaan vuodesta ei jaksa kantaa huonoa omaatuntoa. 

Huomenna kai sataa, mutta juhannusaaton juhlintaa ei voi lykätä niinkuin monia muita juhlia voi.  Lähden maalle kuten kaksi, kolmekin vuotta sitten. Kaks vuotta sitten kuvittelin olevani jonkinlainen asiantuntija.  Enää en ole varma kenenkään luonteenpiirteistä, vuosissa on ollut opetuksia ja ihmiset kai haavoittuneempia kuin mä oon osannut ajatella. Joka tapauksessa on hyvä päästä kaupunkia karkuun, viime vuodesta muistan turhautumisen ja lopulta myöhään illalla esiin hiipineen humalan. Ehkä on hyvä ettei siitä kokemuksesta ole muistutuksena kirjoituksia. Säälikin kyllä tavallaan, kun omissa typeryyksissään on niin hauska kylpeä. 

En tiedä ketä on paikalla, mutta tavallaan pelkään kahta (2) mahdollista.