Voimatta pahoin ja tekemättä mitään

Eilen illalla tukahduin kuumuuteen syntymäpäiväkutsuilla ja myöhemmin kumosin viiniä kurkkuuni Koffin puistossa ja meren äärellä. Piti tulla kotiin tunteja aiemmin mutta lopulta neljältä vasta. Yöbussi oli puoliksi tyhjä ja humala vähän tunkkainen. 

Oikeasti oon juonut viime viikkoina paljon vähemmän kuin niitä edeltävinä. Tänään nauroin kaksivuotiaan sukulaistyttöni kanssa kun se kutitti mun varpaita. Lapset on pieniä psykopaatteja, mut ehkä ihan hyvällä.

Yskittää; tää on toinen kevätflunssa, eikä se parane. Mun asunnossa on jo tukahduttavan kuuma jos parvekkeen oven sulkee yöksi tai avaa päivisin, ja noin kolmen päivän päästä tänne muuttaa toinen ihminen ja kesän ajan joku näkee miten kammottavalla tavalla elämääni elän. Ennen sitä voisin kai kuitenkin siivota.

(Jostain syystä joku on lukenut mun trikkikirjoitusta hämmentävän monta kertaa viimeisen kuukauden aikana. Se ei ole teksti jonka suhteen olisin tyytyväinen itseilmaisuuni, mutta niistä asioista oli kaiketi silloin puhuttava. Se on outo yhdistelmä tietoiskua ja sekoilua. Sellainen ei oikein sovi ja sen näkeminen blogin tilastoissa on jotenkin ärsyttävää. Ei oo mitenkään uutta että ärsyynnyn asioista joita olen joskus sanonut, tehnyt ja kirjoittanut.)

Vappuhumalan hyvät päätökset on pitäneet enemmän tai ehkä vähemmän, mut minkä ajatuksilleen voi. Mä en voi mitään.

Tekohengityksestä ei pitkään elä, mutta elää

Tein kurssini loppuun tänään.

Toisen tiedekunnan luennoitsija kehui häpeämiäni osasuorituksia poikkeuksellisen ansiokkaiksi. Poikkeuksellisen. Ansiokkaiksi.

Vähän naurattaa olla parhaimmillaan aina kun luulee olevansa surkeimmillaan. Mutta onpahan ohi.

Kesä tulee ja saa mut nukkumaan huonosti, vaikka odotan ja rakastan sitä. Ensimmäinen avoimen kurssi alkaa huomenna, sitä en rakasta (tai odota). Toisaalta mitä pikemmin kesäkurssit alkaa, sitä pikemmin ne myös loppuu ja tulee juhannus ja heinäkuu. Pohjoinen joskus silloin.

Join perjantaina ehkä litran gin tonicia jonkun muun laskuun ja hiivin sitten kotiin. Jääkiekko ei kiinnosta mua, mutta ilta oli ihan hyvä. Puhuin paljon ja haukuin ihmistä jota en juuri tunne enkä halua tuntea, mutta jonka tiedän jo valmiiksi idiootiksi. Se on aika kiittämätön tapa elää. Niin on kai idiotismikin, ja ainakin olin rehellinen.

Vapun jälkeen oon voinut paremmin, kirjoittelin kai silloin hyviä päätöksiä tietokoneeni muistikirjaan. Toissayönä hullut ajatukset palasi hetkeksi ja se oli melkein ekstaattista, vaikka ei pitäisi ajatella niitä. En oo varma miten ne suljetaan ulos.

Kun silmät tuskin avautuvat

Vappu oli pitkä ja viinanhuuruinen. 

Luulen että poden allergiaa tai sitten olen vain sairas, ehkä molempia. 

Kevään viimeinen kurssi roikkuu vielä kiinni nilkoissa, mutta olen ollut aika hyvä potkimaan sitä kauemmas. Pitäisi oikeasti tarttua, kirjoittaa työt ja päästä hyvällä omatunnolla viettämään parin viikon lomaani, mutten saa tehtyä asioitani ajoissa.

Vappuyönä päätin lopettaa asioihin takertumisen. Ajattelin että ehkä tosiaan olen ihmisenä sellainen, että voin olla vain oma itseni ja se on parempaa kuin että yrittäisin jotain muuta. Ainakin se on varmaan vähemmän väsyttävää. 

Jos pääsisin eroon tästä päänsärystä ja kaikesta limasta voisi olo varmaan olla onnellinenkin, tai ainakin helpottunut. Näiden olojen kanssa ajatteleminen on hankalampaa, niin kuin hengittäminenkin.