InterCity 149 ja siitä eteenpäin

Yli kahden tunnin istumisen jälkeen jään pois kyydistä Tampereella; juna on myöhässä ja pikajuna odottaa.

Naapurihytin kylmälaukku on tuotu kurnuttamaan mun sängyn viereen, häiriö on tietenkin marginaalinen, mutten haluaisi jäädä suljettuun hyttiin kurnuttajan kanssa. Entä jos naapurit haluavat jotain syödäkseen? Haluan tietää mitä kylmälaukussa on, muttei ole kohteliasta katsoa. Siellä on luultavasti jonkinsorttisia kuolleiden eläinten osia aseteltuna eväsleipien päälle, tai jotain muuta makoisaa. En viitsi katsoa enkä viedä laukkua pois. Joudun nukkumaan sen kanssa. Mutta missä naapurini jäävät? Koska he haluavat kylmälaukun takaisin? Entä jos nukun enkä herää? 

En tiennyt että kylmälaukku voisi herättää mussa näin paljon tunteita, mutta se voi, ja toisaalta olenhan ollut viime aikoina harvinaisen tunteellinen muutenkin. 

Mulla on tällä viikolla ollut valitettava tapa valvoa suunnilleen kolmeen ja nukkua pitkään, joten en tiedä onko oikeastaan kovin aiheellinen pelko että olisin nukkumassa kun naapurit haluavat laukkunsa takaisin. Juna on kuitenkin päätepisteessään ennen kymmentä ja munkin herättävä. 

 (Laukun menetys olisi sitä paitsi oma häpeänsä, ei minun, joten miksi huolehtia.)

Kesä on vienyt kasvoilta kalpeuden ja kieleltä kannat

Päivät kaupungissa kuluu loppuun, ja tälläkin viikolla kirjastoon hakeutuminen on ollut vastentahtoista. Oon mennyt kuitenkin, joka päivä, vaikka tänään melkein jäin kotiin ja sain lähdettyä vasta houkutuksen nojalla.

Oli hyvä antaa sille periksi, houkutukselle (kuten yleensäkin annan).  Puhuminen tapahtui melkein itsestään, henki kulki ja ajatuskin hetkittäin. Nauratti. Osasin paikoin kysyä en vain vastata, eikä itseni surkuttelu kai puskenut päällimmäiseksi. Toivoisin aina olevani edes noin sujuva, mutta toiveajattelu on paheeni monessa mielessä. Sanoin jotain uskaltamattomuudesta ja siitä ettei voi voittaa ja yhtäkkiä se kuulosti omiin korviini vihjailulta, mutta tuskin toisen sentään.

Huomisen jälkeen en näe ketään kahteen viikkoon, en ketään täältä ja muut kuuluvat toiseen elämääni. En tiedä näenkö sieltäkään juuri sukua ja perhettä ja koiriani kummempaa, mutta palaan jos hyttyset jättävät minut henkiin. Elokuussa, jolloin toivon lämmintä ja mielenrauhaa, vaikken laittaisi kummankaan varaan. Voihan olla ettei musta kahden viikon päästä ole palaajaksi. 

Ihmisille ikkunan takana et ole kukaan (hyvässä ja huonossa)

Kevään kantava teema on ollut mun salakavalasti kokoon kuivuneen, surullisen sydämen avautuminen; muuttuminen vereväksi kimpuksi lihassäikeitä, jotka lopulta ilmeisesti repeytyvät irti toisistaan ja sydän halkeaa kuin kypsynyt nektariini. Sen takia palasin tänne ja sen takia olen kirjoittanut.

(Teemoja ovat olleet myös humala, tulevaisuuden pelko, yli- ja toiveajattelu, hetkiin takertuminen ja niitä karkuun juokseminen.)

Ystäväni sanoi, että mulla on ongelmia läheisyyden kanssa. Pelottaa että kun ihmiset näkee mut tarpeeksi läheltä ei jää ketään jäljelle. Mun puhe sotkeutuu kieleen ja tarttuu jonnekin kitarisoihin ja kaikki mitä sanotuksi saa on typerää ja mieli ihan tyhjä. Halattiin parvekkeella ja mua itketti, mikä on nykyään kai enemmän sääntö kuin poikkeus. Se on melkein hauskaa, muttei oikeasti ollenkaan ole.

Eilen astuin täpärästi mukavuusalueeni ulkopuolelle ja menin yksin katsomaan keikkaa. Vaikka tapasin siellä myöhemmin ystävän jonka olin sopinut tapaavani, tuntui 40 minuuttia yksin Siltasen humussa maailman pisimmältä ajalta ja olut lämpeni tahmeilta tuntuneisiin käsiini. Keikka oli hyvä, siitä nautin enkä tietenkään kadu menemistä, sillä spontaanius on vaikeudestaan huolimatta (tai siitä johtuen) joskus timanttista. 

Sielu rutisee kuivuuttaan mutta onneksi aamulla sataa

Puhe rakastumisesta / rakastamisesta oli humalaista houretta, teinä en uskoisi. 

Heinäkuuksi vaihtuminen tuntuu kiirehdityltä, ja pelkään kesän vain kiihdyttävän vauhtiaan päivien mittaa. Ostin lopultakin junaliput pohjoiseen, ja vaikka toivon ettei täällä tapahtuisi mitään poissaollessani, olisi ehkä kuitenkin parempi jäädä paitsi kuin olla paikalla jos se johtaa epätoivottuihin ajatuskulkuihin ja käytökseen. Epätoivotut ajatukset ja epäterveet ihmissuhteet kuuluvat erityisalaani nykyään, ja olen siitä kovin ylpeä.