Matolta

Väitin joskus että olisi mahdotonta pitää taukoa tästä osasta, kolmannesta elämästäni. Olen mitä ilmeisimmin todistanut sen valheeksi. Se ei ole mahdotonta, se on ollut jopa helppoa.

Hiljaisuuteeni on syy: elämäni on kummallista ja jopa kiehtovaa nykyään. Sen eläminen vie aikaa. Kun olin onnettomampi oli kaikki päivät käytettäväksi kurjuuden märehtimiseen. Se oli hauskaa. Nyt olen kummallinen ja pörröinen ja poissa mukavuusalueiltani suurimman osan ajasta.

Olen käynyt tolkuttoman paljon elokuvissa koska Rakkautta&Anarkiaa. Olen juonut tajuttoman paljon kaljaa koska ihmiset ja yliopisto. En ole oppinut mitään. Heräsin ja kömmin ylös ystäväni lattialta ja olen niin väsynyt että tuntuu kuolemalta.

Mutta olen onnellisempi.

Puhun voittajista vaikka olen vain ihminen

Yliopistossa vaikeinta ei olekaan se, että pitää olla ihmisten kanssa. Olen ilmeisesti ihan hyvä olemaan ihmisten kanssa, he eivät tunnu ollenkaan ymmärtävän miten vääristyneet ja typerät aivoni ovat ja miten vaikeaa on olla oikealla tavalla sosiaalinen. Yhtenä päivänä sain kyllä vähän palautetta siitä että viittasin seuralaisiini sanomalla että he ovat "ihan ok". Ilmeisesti se ei ollut heistä mikään mieletön kohteliaisuus, mutta itse yritän pysytellä mukavuusalueellani ja se oli kohteliaisuus yhtä kaikki. (Toisaalta myös pyristelen siitä irti, mukavuusalueestani, huomenna menen vapaaehtoisesti juhliin ja maanantaina olen ehkä kevyesti aktiivinen myös.)

Lauon ilmeisesti mielettömiä kohteliaisuuksia vain aamulla puoli viideltä seitinohuessa humalassa ja saunassa. Se ei haittaa.

Vaikeinta yliopistossa on se, että pitäisi oikeasti tehdä jotain. Se on pelottavaa. Olen kirjoittanut tänään reflektiota oppimastani vaikka oikeasti en ole oppinut mitään ja siksi siitä on vaikea kirjoittaa. Teksti ei kerro mistään, se on jotenkin tekotieteellisen ja -taiteellisen oloista sontaa. Toisaalta siltä tuntuvat myös artikkelit joita olen lukenut. Ikään kuin niissä ei sanottaisi mitään vaikka sanoja peräkkäin on tuhansia. Uskoakseni (toivoakseni) tästä tulee joskus helpompaa. On lohdullista että melkein kaikki muut tuntuvat olevan yhtä pihalla. Olen ollut tahtomattani hieman liian negatiivinen, lupasin itselleni etten olisi. Että leikkisin kiltisti enkä valittaisi kaiken aikaa jostain. Sitä pitää vielä vähän hienosäätää. Toistaiseksi vain yksi ihminen on huomannut etten ole aivan niin perillä asioista kuin tunnun olevan. Se oli kiusallista! Kerroin sitten hänelle että aion aktivoitua asioissa nyt tai kohta, mutta että olen toistaiseksi ulkona kaikesta. Hän varmaan ymmärsi.

Kirjoitin tämän jotta välttyisin reflektoimasta enää mitään tai lukemasta lisää artikkeleja. Se (ne) täytyy kuitenkin tehdä. Ehkä vien asiani sänkyyn, siellä keskittymiskyvyn herpaantuminen taittuu uneksi eikä tyhjän jauhamiseksi. Rauhaa.

Reitti taivaan halki

Yskä on tullut elämääni palatakseen aina uudelleen. Se on uuvuttavaa ja hieman kivuliasta ja äänekästä. Ja limaista. Muttei pääasia.

Eilen kävin pitkästä aikaa siirtelemässä vähän leipiä ja hedelmiä ja nousin sitten bussiin joka vei minut pois kaupungista ja jonnekin järven rannalle. Meitä oli monia ja joimme ja lauloimme ja saunoimme ja puhuimme. Jossain vaiheessa ihmiset hajaantuivat. Oli monia tunnelmia. Hetken aikaa olin hyvin tylsistynyt ja halusin vain niin kovasti nukkua (olin myös luontaisesti väsynyt herättyäni 4.30 töihin), mutta olen onnellinen etten nukkunut. Aamuyöllä neljän aikaan järvi oli tyyni, kaksi ihmistä nukkui patjoineen laiturilla ja tuijotimme linnunrataa ja tähtiä ja näimme satelliitteja. Se olisi voinut olla kohtaus elokuvasta mutta se oli elämää(ni). Saunassa sanoimme hyviä asioita toisistamme. Myös minä sanoin, enkä yleensä sano.

Menin lopulta nukkumaan. Rauhattomampien meteli porautui lattian läpi mutta siitä huolimatta oli hyvä levätä. Aamun harmauden jälkeen oli linja-auto ja aurinkoinen Helsinki ja sushia ja jotain mikä tuntui hyvältä ja oikealta.

Kerroin seuralaisilleni etten ole vuosiin ollut sillä tavalla onnellinen kuin nyt viime aikoina. He sanoivat että se on ihanaa kuulla. Olen ehkä tullut puhuneeksi liikaa liian pian, mutta ehkä en.

Tämä on kuitenkin ollut hyvä päivä ja on onni elää.

Ajattelu ylipäätään

Olen syönyt viime päivinä niin paljon sieniä että muutun varmaan pian itsekin sieneksi. Olisin varmaan suloinen sieni. Ehkä kasvattaisin viiksetkin. Näyttäisin luultavasti suunnilleen samalta kuin alla oleva tyyppi. En ehkä yhtä kirkassilmäiseltä ja kimmeltävältä tosin, mutta yhtä maukkaalta ja viiksekkäältä.

Olen uupunut ja ilmeisesti hyvin stressaantunut, vaikken ole aivan varma mistä. Tänään yliopiston avajaiskarnevaaleilla mietin miten ihmiset pystyvät toimimaan sellaisissa väkijoukoissa. Päärakennuksen kolmas kerros oli niin täynnä ihmisiä että pääsimme hädin tuskin liikkumaan ja se tuntui epämiellyttävältä ja pakahduttavalta. Hetken olin aika varma etten kohta enää saisi henkeä. En tiedä miksi menin sinne, en viipynyt pitkään ja toivon että olisin jäänyt aamulla nukkumaan. Vietin yöni juoden viiniä ja samppanjaa ja olutta kahden minulle hyvin tärkeän ihmisen kanssa ja aamulla olisi ollut mukavampaa vain jäädä siihen kuplaan.

Seuraavaksi luen vuonna 1996 kirjoitetun artikkelin arkiajattelusta ja tieteellisestä ajattelusta. Se kuulostaa todella mielenkiintoiselta ja jännittävältä.