Tekohengityksestä ei pitkään elä, mutta elää

Tein kurssini loppuun tänään.

Toisen tiedekunnan luennoitsija kehui häpeämiäni osasuorituksia poikkeuksellisen ansiokkaiksi. Poikkeuksellisen. Ansiokkaiksi.

Vähän naurattaa olla parhaimmillaan aina kun luulee olevansa surkeimmillaan. Mutta onpahan ohi.

Kesä tulee ja saa mut nukkumaan huonosti, vaikka odotan ja rakastan sitä. Ensimmäinen avoimen kurssi alkaa huomenna, sitä en rakasta (tai odota). Toisaalta mitä pikemmin kesäkurssit alkaa, sitä pikemmin ne myös loppuu ja tulee juhannus ja heinäkuu. Pohjoinen joskus silloin.

Join perjantaina ehkä litran gin tonicia jonkun muun laskuun ja hiivin sitten kotiin. Jääkiekko ei kiinnosta mua, mutta ilta oli ihan hyvä. Puhuin paljon ja haukuin ihmistä jota en juuri tunne enkä halua tuntea, mutta jonka tiedän jo valmiiksi idiootiksi. Se on aika kiittämätön tapa elää. Niin on kai idiotismikin, ja ainakin olin rehellinen.

Vapun jälkeen oon voinut paremmin, kirjoittelin kai silloin hyviä päätöksiä tietokoneeni muistikirjaan. Toissayönä hullut ajatukset palasi hetkeksi ja se oli melkein ekstaattista, vaikka ei pitäisi ajatella niitä. En oo varma miten ne suljetaan ulos.